Ihmetyksen aiheita

Noin ihan mielenkiinnosta olen käynyt katsomassa Omapajan osaajien markkinointisivuja, ja muutama seikka on pistänyt silmään.

Nettisivujen tekijät:

On aika hassua, että jotkin nettisivujen tekijät eivät osaa laittaa omien sivujensa linkkejä oikein, ja monella tekijällä on sivusto, jossa järjestelmäpäivityksiä ei ole tehty, mikä itsessään kertoo jo heikosta taidosta tai sitten välinpitämättömyydestä.

Monella ”asiantuntijalla” ei vieläkään ole https käytössä, joten mitäpä siitä juuri voisi sitten sanoa. :(

Markkinoinnin asiantuntijat:

On aika hassua, että monella ”markkinoinnin asiantuntijalla” esittelyssä on vain joku gmail -sähköposti ja puhelinnumero ja maininta, että olen tehnyt markkinointia noin 127 vuotta.

Sinänsä sääli, että moni on vaivautunut tekemään jonkilaisen osaajaprofiilin, mutta panostus itse profiiliin on ollut melko vaatimatonta, sillä onhan profiili eräänlainen työnäyte itsessään.

Jos niikseen tulee, niin ota yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta, mutta turhanpäiväsiä juttuja ei tietenkään hyvejää kysellä.